top of page

Myrskyklaanin leiri:


Myrskyklaanin leiri sijaitsee hiekkaisessa notkossa, jonka joki on kauan aikaa sitten kaivertanut maaperään. Leiri on hyvin suojassa karhunvatukkapensaiden takana, joka suojelee heitä vihollisilta, mutta päästää auringon kuitenkin paistamaan leiriin. Leirin aukio on hiekkapohjainen, joskin pesien luona esiin pilkistää ruohikkoa ja aluskasvillisuutta. Pesät ovat rakennettu soikionmuotoisen aukion ympärille järjestyksessä oikealta vasemmalle: päällikön pesä, parantajan pesä, sotureiden pesä, oppilaiden pesä, pentutarha ja klaaninvanhimpien pesä. Myrskyklaanin leirin sisäänkäyntinä toimii piikkihernetunneli, joka on piilossa karhunvatukapensaiden välissä. Se sijaitsee päällikön pesän ja klaaninvanhimpien pesän välissä. Tarpeidentekopaikka on rakennettu pentutarhan ja klaaninvanhimpien pesän väliin ja sinne johtaa vatukkatunneli.

Päällikön pesä sijaitsee suuren siirtolohkareen eli Suurkiven alla sijaitsevassa kolossa, jonka pohja on pehmeää hiekkaa. Sisäänkäyntiä varjostavat roikkuvat jäkälät. Päällikkö käyttää Suurkiveä aina, kun haluaa pitää klaanikokouksen. Parantajan pesän vieressä.

Parantajan pesä on rakennettu haljenneen kiven väliin. Pesässä on kolme osiota. Yrttivarasto, joka sijaitsee haljenneen kiven kolossa ja jonne mahtuu hyvin kaksi kissaa ja yrtit. Toipilaiden pesä, joka sijaitsee pesän perällä saniaistunnelin päässä ja jossa parantajan hoitavat pitkäaikaisempia potilaita. Ja keskusaukea, jossa parantajat nukkuvat ja jossa he hoitavat lyhytaikaisempia potilaita. Pesän läpi kulkee myös pieni puro, josta parantajan saavat nopeasti vettä. Päällikön pesän ja sotureiden pesän välissä.

Sotureiden pesä sijaitsee suurien pähkinäpensaiden alla erään nokkospuskan vieressä, jonka luona kokeneimmat soturit ruokailevat. Pesän lattia on hiekkainen ja makuusijat on järjestetty niin, että kokeneimmat soturit nukkuvat keskellä. Parantajan ja oppilaiden pesän välissä.

Oppilaiden pesä sijaitsee suuren, tuuhean saniaispuskan alla. Pesän lattiana toimii ruohikko ja multa. Aivan oppilaiden pesän vierellä on puunkanto, jonka luona oppilaat vaihtavat kieliä tai ruokailevat. Sotureiden pesän ja pentutarhan välissä.

 

Kuningattaret ja pennut nukkuvat karhunvatukkaseinämän takana, jossa sijaitsee leirin turvallisin paikka: Pentutarha. Sisään pesään pääsee pienestä kolosta. Pesän lattia on pehmyttä hiekkaa ja pesän reunoilla kasvaa ruohikkoa. Pentutarhan edustalla kasvaa hivenen metsämansikkaa. Oppilaiden ja klaaninvanhimpien pesän välissä.

Klaaninvanhimpien pesä sijaitsee onton, kaatuneen puunrungon sisällä. Runko näyttää hauraalta ja kasvaa suurimmaksi osin sammalta, mutta se on leirin lämpimin paikka. Pesän lattia on pehmeä kuin mikä, sillä se on päällystetty sammaleella, ruoholla ja sananjaloilla. Pentutarhan vieressä.

bottom of page