Varjoklaanin leiri


Varjoklaanin leiri sijaitsee keskellä kuusimetsää sijaitsevassa painanteessa, jota ympäröi tukeva karhunvatukka- ja piikkihernemuuri. Leirin ympärillä kasvaa monta tuuheaa kuusta, jotka päästävät vain aurinkohuipun aikaan auringon valoa aukiolle. Leirin sisäänkäyntinä toimii pitkä vatukkatunneli, jonka piikit pitävät viholliset loitolla. Leirin aukiota peittää rakeinen hiekka, joka imee itseensä veden ja pitää pohjan kuivana. Leirissä on hyvin vähän aluskasvillisuutta, ja maa on mutainen kaikkialla muualla kuin aukiolla. Pesät kulkevat järjestyksessä sisäänkäynnistä lähtien oikealta vasemmalle: klaaninvanhimpien pesä, sotureiden pesä, pentutarha, parantajan pesä, päällikön pesä ja oppilaiden pesä. Tarpeidentekopaikka sijaitsee klaaninvahimpien pesän takana, jonne johtaa pesän vierestä kulkeva polku, jota suojaavat kuusen oksat.

Päällikön pesä sijaitsee suuren tammen juurien alla. Pesä on täytetty sammalilla ja sen suuaukkoa varjostavat jäkälät. Pitäessään klaanikokouksia päällikkö kiipeä tammen alimmallle oksalle, Suuroksalle. Parantajan ja oppilaiden pesän välissä.

Parantajan pesä sijaitsee kolmen suuren kiven välissä, joiden yläpuolelle on rakennettu kestävä vatukkakatto. Yrtit on varastoitu perimmäisen kiven koloihin, ja parantajat hoitavat potilaitaan toisen kiven vieressä, jonka ympärille on rakennettu toipilasvuoteet. Kolmannen kiven luona on pieni painauma, jonne kerääntyy vettä aina sateen jälkeen. Näin parantajat saavat nopeasti vettä potilailleen. Myös parantajien vuoteet sijaitsevat kolmannen kiven vieressä. Pentutarhan ja päällikön pesän välissä.

Sotureiden pesä sijaitsee kahden kuusen välissä. Pesän seininä toimivat mutavallit sekä puunrungot ja kattona kuusien tuuheat alaoksat. Pesän lattia on viileän mutainen, muttei märkä ja vuoteet on asetettu rinkiin pesän reunustoille ja keskelle. Klaaninvanhimpien pesän ja pentutarhan välissä.

Oppilaiden pesä on rakennettu erääseen luolaan, mutavallin sisään. Lattia on luonnollisesti kuivunutta mutaa ja pesän seinät on tuettu oksilla. Pesän suuaukkoa varjostavat jäkälät. Päällikön pesän vieressä.

Pentutarha rakentuu suuresta kuusesta ja sen alla olevasta vatukkapensaasta, jonne on kaivettu painauma kuningattarille ja pennuille. Koko pesä on täynnä sammalta, jotta pennut eivät satuttaisi itseään kuusen neulasiin ja vatukkapensaan piikkeihin. Pesän reunoina toimivat kuusen runko ja maahan asti laskautuvat vatukan oksat. Sisäänkäynti on vatukan oksien välissä.

Klaaninvanhimpien pesä on rakennettu saniaisista, piikkiherneestä ja lehdistä. Pesän takaseinänä toimii mutavalli ja etuseinänä piikkiherne. Tukeva katto on tehty lehdistä ja se tukeutuu piikkiherneeseen. Pesän sisältä täynnä sammalta, sananjalkoja ja varpuja. Sotureiden pesän vieressä.