Mustikkakuura


Sukupuoli: Kolli
Klaani: Myrskyklaani
Asema: Soturi

Ulkonäkö: Mustikkakuura on pitkäjalkainen, jäntevä ja lihaksikas, leveälapainen kolli, ja sattaa sen vuoksi näyttää joidenkin silmiin tavallista kissaa isokokoisemmalta. Hänellä on hyvin vaaleanharmaa, lähes valkoinen karvapeite, jossa esiintyy hyvin tummanharmaata bengali-tyylistä kuviointia. Hänen vaaleaa selkäänsä täplittävät leopardi-kuviota muistuttavat läiskät, jotka ovat väriltään tummat. Jaloissa Mustikkakuuran kuviointi muuttuu enemmän tabby-kuviota muistuttaviksi juoviksi, jotka raidoittavat tämän jalkoja kuin tiikeriä. Lisäksi hänellä on selkää pitkin kulkeva tummanharmaa raita, joka jatkaa matkaansa aina tummaraidalliseen häntään saakka. Raita on ohut ja sointuu kauniisti turkkiin niin, että sitä tuskin huomaa. Mustikkaraidan kuviointi ei jatku rintaan, kaulaan ja vatsapuolelle, jättäen ne näin valkeiksi. Pituudeltaan turkki on lyhyttä, esiintyen hieman pidempänä ja pörröisempänä rinnassa ja kyynärpäissä. Laadultaan se on tiheää ja kiiltävää, muttei kestä lainkaan vettä vaan kastuu saman tien läpi.
    Leveiden lapojensa, sekä pitkien ja voimakkaiden jalkojensa ansiosta Mustikkakuura on nopea ja jaksaa juosta pitkiäkin matkoja väsymättä. Hänellä on myös hieman normaalia kissaa isokokoisemmat käpälät, joiden ansiosta tämä on haastava vastus taisteluissa. Väriltään ne ovat samalla tavoin tummien juovien peitossa, lukuunottamatta oikeaa etukäpälää, joka on väriltään täysin musta. Polkuanturat ovat mustat, mutteivät laadultaan niin kovaa tekoa kuin luulisi: ne ovat pehmeät ja iho ohutta, minkä vuoksi kivikkoisella ja kallioisemmalla maaperällä kävely kuluttaa ne nopeasti puhki ja verille, ukkospoluista puhumattakaan. 
    Mustikkakuuran kasvot ovat ilmeikkäät, eikä kolli osaa juuri peitellä tunteitaan. Muodoltaan ne ovat pyöreähköt, joissa nenä kohoaa pienenä vaaleanpunaisena kukkulana jääden kuitenkin nopeasti suurten, mantelinmuotoisten silmien varjoon. Silmänsä Mustikkakuura on perinyt isältään Niemiturkilta; ne ovat väriltään hyvin vaaleansiniset, joiden sävy taittaa hämärämmässä valaistuksessa kauniin orvokinsinisiin. Katsettaan pehmentämässä Mustikkakuuran otsalla on tummanharmaa, lähes musta M -kuvio, pienet täplät silmäkulmien yllä sekä mustat kyynelraidat silmien sisä- ja ulkonurkissa. Vaalea väritys tummenee juovien muodossa myös kuonoa kohti, joka on hailakan vaaleanpunaisen nenän juuresta lähes musta. Viikset Mustikkakuuralla ovat maidonvalkoiset, kuten kynnetkin. Kynsiensä siisteydestä Mustikkakuura on hyvin tarkka - hän ei pidä niiden herkästä väristä, joka saa ne helposti harjoitusten ja partioiden jälkeen näyttämään epäsiisteiltä, ja siksi tämä joutuukin puhdistaa niitä useita kertoja päivässä. Mustikkakuuran korvat ovat normaalin kokoiset kuin kenellä tahansa kissalla, ja niiden taukset ovat niin tummanharmaat, että sävyä voisi sanoa mustaksi. Sisukset puolestaan ovat vaaleanpunaiset kuten nenäkin, reunojen vaaleasta karvasta huolimatta. 
Kuva: https://fi.pinterest.com/pin/626211523175957846

Luonne: Mustikkakuura on hyvin ystävällinen ja huomaavainen, perhekeskeinen kolli, jonka elämän ja kaikkien valintojen perustana toimii soturilaki. Vanhemmiltaan ja tädiltään hän on omaksunut jo pentuaikoina positiivisen ja vakaan suhtautumisen elämään, oppien jo alkuvaiheessa kohtelemaan muita sen mukaan miten tahtoisi itseäänkin kohdeltavan. 
    Isomman kissajoukon ympäröimänä Mustikkakuura on ennemminkin hiljainen tarkkailija kuin itseään esille tuova päällepäsmäri; vaikka hän onki fiksu kissa, jolla ideoita riittää, kuulee hän mielellään ensin toisten ajatukset ja ilmaisee vasta sitten oman mielipiteensä asiaan. Syy tähän voi olla myös kollin auttamattoman kiltti luonne - hän haluaa kaikille läheisilleen pelkkää hyvää ja varoo viimeiseen saakka loukkaamasta kenenkään tunteita, mikä on omalla tavallaan sääli, sillä useinkin juuri ne hyvät ideat jäävät siksi kuulematta, kun kollin tarve myötäillä toisia sysää ne sivuun. Valehtelija tai epäaito tämä ei kuitenkaan ole; hän pyrkii viimeiseen saakka olemaan oma itsensä ja rehellinen toisille - myös siksi, että tietää olevansa luultavasti koko metsän surkein valehtelija -, eikä koskaan esittäisi olevansa mitään muuta kuin sen, mitä todella on. 
    Kiltteyttään ja huomaavaisuuttaan kolli saattaa toisinaan antaa muiden pompotella itseään, huomaamatta tätä lainkaan itse. Tämä on piirre juontaa juurensa hänen pentu- ja oppilasajoiltaan, jolloin hänelle muodostui tarve suojella läheisiään niin henkisiltä kuin fyysisiltäkin uhilta, ja itselle tärkeiden kissojen merkitys korostui hänen elämässään. Siksi hän onkin myös helposti suostuteltavissa kaikkein typeriinkin tempauksiin, joko suojellakseen ystäviään tai uteliaisuuden vuoksi. Raja Mustikkakuuralla kulkee kuitenkin toisen satuttamisessa ja soturilaissa - hänet on jo pienestä pitäen kasvatettu kunnioittamaan klaanien laatimia lakeja ja uskoo voivansa toimia oikein niiden sallimissa rajoissa. 
    Hän on enemmän sovittelija kuin tappelija, yrittäen näin välttää pakollisiakin taisteluita aina viimeiseen saakka, vaikka tietäisikin niiden uhkaavan klaaniaan. Kun Mustikkakuuran sisar Vanamotuli loukkaantui vakavasti oppilasikäisenä ja kolli sai seurata kuiden ajan sivusta tämän kärsimystä, korostui tämän pakkomielle suojella itseään heikompia vain entisestään. Siksi hän ei katsokaan kissan karvoja vaan pyrkii näkemään ja tuomitsemaan toiset näiden sanojen ja tekojen mukaisesti. Taistelut ovat tälle soturille ristiriitaisia ja vaikeita tilanteita, joissa tätä repivät erilleen halu olla satuttamatta ketään ja samaan aikaan uskollisuus klaanille sekä tarve suojella läheisiään. Hän ei ole kuitenkaan typerä ja tietää uskollisuuden tulevan aina ensimmäisenä, kuten soturilaki neuvoo, ja siihen tukeutuen seuraisi vaadittaessa päällikköään vaikka jyrkänteeltä alas, jos se vain hänen klaaninsa pelastaisi.
    Ystävien ja perheenjäsenten seurassa Mustikkakuuran jokseenkin tylsä ja soturilakiin vakavasti suhtautuva olemus muuttuu kuin kuperkeikkaa heittäen, tehden hänestä hyvin sosiaalisen, idearikkaan ja huumorintajuisen kissan, jolla on pilkettä silmäkulmassa. Pienemmässä porukassa hänestä saa muutoinkin enemmän irti, kun tämä uskaltaa heittäytyä ja olla rohkeasti oma itsensä, pelkäämättä sitä, että voisi olemuksellaan loukata jotakuta. Hän on silti omissa puheissaan jokseenkin pinnallinen, eikä jaa salaisuuksiaan ja syviä mietteitään muille kuin harvoille ja valituille, vaikka kuunteleekin uskollisesti ja kärsivällisesti niitä, jotka hänelle uskoutuvat.
Mustikkakuuran kärsivällisyys ja kyky kuunnella tekevät hänestä myös nopean oppijan, ja hän nauttii uusien asioiden ja taitojen kehittämisestä. Onnistuminen antaa hänelle uskomattomia kiksejä, mikä saa hänet yrittämään periksiantamattomana loppuun saakka.
    Vaikka Mustikkakuura onkin leppoisa ja vaikeasti suututettavissa oleva kolli, on perhe tälle herkkä kohta, jota satuttaessa tämän luonne kiepahtaa täysin päälaelleen. Hänen tulisen vaistomainen tarpeensa suojella rakkaitaan roihahtaa silloin täyteen liekkiinsä, tehden hänestä juuri sellaisen kissan jollainen hän välttää kaikin tavoin olevansa: vihasen ja aggressiivisen, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Todella suuttuessaan mikään ei enää pidättele Mustikkakuuraa käymään vihan kohteen kimppuun, katsomatta lainkaan sitä, oliko kyseessä oman vai toisen klaanin kissa. Näitä tunteenpurkauksiaan kolli katuu ja häpeää kaikkein eniten, vaikka ne onneksi ovatkin hyvin harvassa. 
    Soturiksi kasvaessaan Mustikkakuurasta muotoutuu hyvin vastuuntuntoinen ja luotettava kissa. Soturikoulutuksensa loppumetreillä tämä alkaa hiljalleen ymmärtää oman arvonsa uskaltaen tuoda paremmin myös itseään, eikä ole enää samalla lailla toisten pompoteltavissa.

Menneisyys: Mustikkakuura, Vanamotuli ja pikkuinen Herukkapentu syntyivät juuri kukkaan puhjenneen viherlehden alussa Myrskyklaanin Pajutuulelle ja Niemiturkille, kun klaaneja pitkään uhannut puuma oli vain muutamaa kuuta aiemmin saatu häädettyä metsästä. Synnytys oli vaikea ja ennenaikainen, minkä vuoksi kahden soturin sisar Herukkapentu kuoli jo syntyessään. Tämä oli kova paikka herkälle Pajutuulelle, joka syytti pentunsa kuolemasta itseään, vaikka kaksi kolmesta selvisivätkin huolimatta vaikeasta tulostaan maailmaan. Pajutuuli masentui synnytyksen jälkeen, ja hän lamaantui lähes täysin, tullen näin kyvyttömäksi huolehtimaan kahdesta henkiin jääneestä pennustaan. Vaikka pentujen isä Niemiturkki ja täti Sulkamyrsky antoivatkin kaiken liikenevän aikansa Pajutuulen auttamiseen ja kaksikon kasvattamiseen, oli heidänkin tehtävä omat tehtävänsä klaanin parhaaksi, eivätkä he siksi voineet olla kaksikon luona jatkuvasti. Siispä Mustikkakuura ja Vanamotuli - silloiset Mustikkapentu ja Vanamopentu kasvoivat ensimmäiset kuunsa niin sanotusti ”koko klaanin pentuina”, kulkien yhden kuningattaren sylistä toiseen. Vaikka kaksikko ihmettelikin, miksi emo oli niin poissaoleva eikä jaksanut leikkiä heidän kanssaan kuten muiden heidän pesätovereidensa emot, oppivat he luonnostaan jo pieninä suojelemaan Pajutuulta ja pitämään tämän puolia niitä klaaninsa jäseniä kohtaan, jotka eivät ymmärtäneet hänen suruaan menetettyä pienokaista kohtaan, ja jotka syyttivät kuningatarta kahden muun pentunsa laiminlyönnistä. Nopeasti heille muodostuikin lämmin side klaanitovereitaan kohtaan, mikä sai heidät puolustamaan sitä hengellään myös soturi-ikäisenä, kun pentutarhan ajat olivat vain kaukainen muisto. Mustikkapentu ja Vanamopentu olivat hyvin rakastettuja klaanissaan, terveitä ja reippaita pentuja, jotka oppivat jo imeväisinä sosiaalisiksi ja seurallisiksi kissoiksi. Heillä oli seikkailijan urheus ja mieli juonikas kuin ketulla, ja siksi he vilkkauttaan keksivätkin pesätovereidensa kanssa monia kepposia ja tihutöitä huolehtien näin klaanin pitämisestä kiireisenä ja ollen alati vaikeuksissa. 

Muuta: Mustikkakuuran loistava keskittymiskyky ja kärsimättömyys tekevät hänestä loistavan saalistajan, joka harvoin palaa metsästyspartiosta tyhjin tassuin. Taistellessakin tämä on melko vahva vastus voimakkaiden jalkojensa ja lihaksikkaan kehonsa ansiosta. Taistelu ei kuitenkaan ole hänelle mieluinen laji, jota hän jo oppilaana päättää harjoittaa vain pakon edessä. Pitkien jalkojensa ansiosta nopea juoksemaan ja vahvojen käpäliensä avulla kiipeily on kollille helppoa, vaikka tämä ei puissa oleskelusta pidäkään. Oppilasaikanaan hän nimittäin traumatisoituu sisarensa onnettomuudesta ja kehittää itselleen korkean paikan kammon niin, että välttelee puihin kiipeilyä viimeiseen saakka, ja pakon edessäkin tätä alkaa huimata jouduttuaan useamman ketunmitan verran maanpinnan yläpuolelle. Normaalit kissan aistit.
Usko Tähtiklaaniin ja kuolemanjälkeiseen elämään on kollille enemmänkin pentuna opittu tapa kuin sydämen asia. Ei hän silti voi väittää etteikö saisi lohtua ajatuksesta, että soturiesi-isät varjelevat hänen polkujaan. 
Nimensä Mustikkakuura on saanut isoisänsä Mustikkaraidan mukaan. Mustikkaraidalta kolli peri myös alunperin silmiensä värin, joka on periytynyt nyt kolmannelle sukupolvelle. 

Lähisukua:
Emo: Pajutuuli
Isä: Niemiturkki
Sisaret: Vanamotuli, Herukkapentu (kuollut)
Tädit: Tyräkkipentu, Virtapentu (kuolleet), Sulkamyrsky
Sedät: Savipentu
Emon vanhemmat: Sinisiipi ja Kultasydän (kuolleet)
Isän vanhemmat: Liljavälke ja Mustikkaraita (kuolleet)

Toiveet: Edetä klaanissa mahdollisimman korkeaan asemaan. Ainakin yhden oppilaan koulutus. Muutama hyvä ystävä sisarensa Vanamotulen lisäksi. Kumppani, jonka kanssa jonain päivänä perustaa perhe. Leimusiiven oppilaaksi.

Ropettaja: Kultis

Entinen mestari: Leimusiipi
Oppilas: Kuohutassu

 

Kp: 1031

MUSTIKKA.jpg