Liikkumisrajoituksia Myrskyklaanissa

Hieman päivitystä Myrskyklaanin Kuilukynsi-kuvion tilanteeseen: Niittylumo löydettiin kuolleena parantajien pesästä. Hänet oli surmattu kuolonmarjoilla sillä välin, kun parantajat olivat Kuukivellä kokouksessa. Tekijää ei ole tiedossa, mutta on hyvin todennäköistä, että kyseessä on klaanin jäsen - kukaan muu ei olisi voinut päästä parantajien pesään huomiota herättämättä. Tästä syystä Hallatähti asetti toistaiseksi voimassa olevia rajoituksia, joiden tavoitteena on löytää syyllinen tai ainakin pitää muu klaani tästä lähin turvassa. Rajoituksista voi Hallatähden luvalla poiketa, kunhan joko hän tai Kirsikkavirta tietää, missä kukin klaanilaisista kulkee milloinkin. - Kukaan ei saa lähteä leiristä ilmoittamatta Hallatähdelle tai Kirsikkavirralle. Yksin ei saa kulkea. - Klaani on jaettu pieniin ryhmiin, joissa on pysyttävä mahdollisuuksien mukaan poikkeuksetta. Ryhmät listattu postauksen lopussa.

- Ryhmän jäsenten on oltava toistensa näkökentässä. Metsästäessä heidän on tavattava säännöllisin väliajoin, jotta kukaan ei vaella liian kauas metsästyspaikasta. Vain tarpeidentekopaikalla saa käydä täysin yksin. - Myös leiriaukiolla oleiltaessa ryhmän jäsenten on oltava toistensa näkökentässä, tai vaihtoehtoisesti muussa porukassa, josta joko Hallatähti tai Kirsikkavirta on tietoinen. - Nukkumapaikat on siirretty mahdollisuuksien mukaan ryhmittäin soturien osalta. Pesien ulkopuolella on yöllä vartija, joka varmistaa, ettei kukaan poistu muuten kuin tarpeilleen. Jos joku huomaa yön aikana ryhmänsä jäsenen puuttuvan, on käytävä varmistamassa vartijalta, että pari on poistunut luvallista reittiä.

- Pohjimmaisena tavoitteena on, että sekä Hallatähti että Kirsikkavirta tietävät tarkalleen, missä kukin on, eikä kukaan pääse livahtamaan joukosta muiden huomaamatta. - Ryhmäjaon ulkopuolelle jäävät vain Hallatähti, Kirsikkavirta, Hohtolehti ja Kanttarellitassu. Heistä kukaan ei toistaiseksi poistu leiristä muuten kuin partioihin / parantajan tehtäviin liittyvissä asioissa.

- Hallatähti muistuttaa, ettei tarkoituksena ole epäillä jokaista klaanilaista. Tarkoituksena on lähinnä pitää syyttömät kissat turvassa ja saada mahdollisesti kaivettua se oikea syyllinen klaanin joukosta. - Rajoitteet ovat voimassa toistaiseksi. Ryhmäjaot:

  • Klaaninvanhimmat ovat tietenkin yksi ryhmä; Hirvenhuuto, Kettuväijy ja Kivirouta.

  • Samoin kuningattaret ovat keskenään ryhmä; Lumitaivas, Villakkomyrsky, Leimusiipi ja Valomyrsky.

  • Sulkamyrsky, Vanamotassu ja Heijastusuni.

  • Villiviiksi, Vuotassu ja Kuilukynsi.

  • Mustikkakuura, Kuohutassu ja Kehrääjäkutsu.

  • Nuoskaposki, Koivutassu ja Kalliotaivas.

  • Aroniataivas, Pihlajatassu ja Ukkoskynsi.

  • Purohäntä, Peuratassu ja Voimaviilto.

  • Untuvapilvi, Viklotassu ja Niemiturkki.

  • Sysisilmä, (Pihkatassu) ja Särkkäviiksi.

  • Mesikukka, Hiekkaruska ja Kivikkotaival.

  • Höyhensiipi, Kärppäviilto ja Korentovälke.


Tämän lisäksi Mesikukan ja Kiirasvalheen suhde on paljastunut. Tästä johtuen Pihkatassu on lähtenyt klaanista, paeten entisten klaanitovereidensa epäileviä katseita Varjoklaaniin. Mesikukka ei saa olla lähelläkään Varjoklaanin rajaa, eikä hän tule osallistumaan tuleviin kokoontumisiin.


Näiden rajoitusten vuoksi Kuilukynsi ei saa aiheutettua toistaiseksi enempää tuhoa klaanille. Tästä johtuen seuraavat askeleet kuviossa liittyvätkin vain ennustuskolmikkoon: Pihkatassu, Peuratassu ja Viklotassu on saatava sotureiksi tai ainakin kokeneiksi oppilaiksi, ennen kuin lopputaistelu voi tapahtua. Kun Peuratassu ja Mesikukkakin pian siirtyvät Varjoklaaniin Pihkatassun ja Kiirasvalheen luokse, jää kommunikointi heidän välillään Viklotassun harteille. Tavoitteena olisi, että kolme sisarusta pitävät yhteyttä jokseenkin tiiviisti rajapartioiden yms kautta. Kun Kuilukynsi sitten surmaa Varjoklaanin soturin rajalla usuttaakseen Varjoklaanin Myrskyklaanin kimppuun, ovat sisarukset ainoita, jotka kykenevät kommunikoimaan keskenään kahden klaanin välillä ja näkemään todellisen syyllisen kuvion takana.

Eli pallo on nyt kolmikon ropettajilla. Tavoitteena olisi saada koko kuvio hoidettua kesän aikana. Zare kiittää ja kuittaa ~


1 view0 comments

Recent Posts

See All

Kokoontumisesta saa kirjoittaa 10.10. asti. Myrskyklaani: Hallatähti Kirsikkavirta Hohtolehti Purohäntä Hiekkaruska Kalliotaivas Kuilukynsi Nuoskaposki Kivikkotaival Vuotassu Kuohutassu Jokiklaan

Palatkaamme viimein kokoontumisienkin pariin. Kokoontumisesta saa kirjoittaa 10.8. asti. Ilmapiiri on melkein normaali, joskin sekä Tuuliklaani että Myrskyklaani ovat yhä kireitä Varjoklaania kohtaan.

No niin metsäketolaiset, nyt on Jokiklaanin T&T-juonessa päästy siihen vaiheeseen, että Tummatuohi ja Tulvayö ovat sopineet sisarusliitosta tavoitteena kohottaa Tummatuohi päälliköksi. Heillä molemmil