Myrskyklaani ⇔ Jokiklaani ⇔ Tuuliklaani ⇔ Varjoklaani ⇔ Erakot
Tähtiklaani - Jokiklaani
Jääsydän: Ocicat-kuvioinen vaaleanbeige kolli jäänsinisillä silmillä. Ensivaikutelmalta mukava, mutta osaa olla jääräpäinen ja suorasanainen. Vanhemmat kuolleet kulkukissan kynsiin. Paleltui hengiltä yritettyään pelastaa Lohipennun jäisestä joesta. Sai soturinimensä kuolinvuoteellaan urotekonsa ansiosta.
Lohipentu: Valkoinen, pienikokoinen kolli mustin ja oranssein suurin läiskein ja hailakankeltaisin silmin. Arka mutta vikkelä, nopeasti oppiva. Nopsaraidan ja Taivalruskon poika, Aavapennun ja Riuttapennun veli. Hukkui jokeen Jääsydämen pelastusyrityksestä huolimatta.
Simpukkapuro: Ruskea naaras tummemmanruskeilla raidoilla ja valkoisella kuonolla. Omaa kirkkaanvaalean oranssit silmät ja lyhyen turkin. Rauhallisen eloisa ja sosiaalinen kissa, joka on herkkä elämässä tapahtuville muutoksille. Edesmenneen Ruokoraidan kumppani, Nopsaraidan ja Heinämarjan emo. Ei ota enää oppilaita koulutettavakseen, sillä kaikki kolme hänen aiempaa oppilaansa menehtyivät ennen soturi-ikää, ja naaras kokee epäonnistuneensa mestarina. Kuoli syöpään, jonka oireita Simpukkapuro peittelli loppuun asti.
Suotähti: Tummanharmaa kolli tummilla raidoilla ja sinisillä silmillä. Rohkaiseva ja sosiaalinen, matalaääninen kolli. Järkevä ja kärsivällinen. Tai ainakin oli ennen - yksinäisyys on saanut hänen mielestään empatiakyvyttömän ja tunteilla toimivan. Edesmenneen Utukuonon kumppani ja metsäpalossa menehtyneen Tyhjätassun isä. Menehtyi pitkään jatkuneen sairauden vuoksi. Todellisuudessa Tummatähti murhasi hänet pitkään jatkuneen nälkiinnytyksen avulla, mutta klaani ei tiedä tätä.
Sammalvarjo: Sammalvarjo on MaineCoon -rotuinen naaras, jolla on vaaleanruskea juovikas turkki. Kirkkaanvihreät kauniit silmät. Sileät hyvinhoidetut karvat. Hieman uhkarohkea. Kuoli tulehtuneeseen, ketun aiheuttamaan vammaan.
Monniviiksi: Tummanruskean tuuhean turkin omistava suurikokoinen kolli, jolla on haaleanvihreät suuret silmät. Pitää ulkomuotonsa aina siistinä ja käyttäytyy arvokkaasti muiden seurassa. Sisäisesti rikkinäinen, ei osaa arvostaa eikä ymmärtää itseään, yrittää pakottaa itsensä elämään stereotypioiden mukaisesti. Pitää romanttisesti vain kolleista. Menehtyi valkoyskään.
Joutsentassu: Pienikokoinen naaras, pitkäturkkinen ja kiharainen valkoinen turkki. Harmaat korvat ja hännänpää. Valovimman ja edesmenneen Joutsenturkin pentu. Äidillinen, empaattinen, rauhallinen ja lempeä. Menehtyi valkoyskään.
Kirkaskaste: Valkoinen, lyhytkarvainen kilpikonnakuvioinen naaras oranssilla ja harmailla kuvioilla. Turkoosit silmät. Erittäin positiivinen kaikessa, huumorintajuinen ja vähän ylipirteäkin. Lumilieskan ja edesmenneen Tuhkaviiksen tytär, sairauden vieneen Hunajapennun sekä saukon aiheuttamiin vammoihin menehtyneen Helläsydämen pentuetoveri. Villipennun ja Kirkaspennun siskopuoli vanhemmasta pentueesta. Menehtyi valkoyskään. [Silmien väri]
Sadevirta: Hailakanharmaa naaras metsänvihreillä silmillä. Kyseenalaistaa helposti asioita, mutta on pohjimmiltaan mukava ja ystävällinen kissa. Edesmenneen Piikkitassun ja Valovimman sisko. Menehtyi valkoyskään.
Kiertonaamio [Pimeyden metsä]: Pienikokoinen mutta pitkäturkkinen, vaaleanharmaa kolli pistävän keltaisilla silmillä ja julmalla katseella. Turkkia koristaa tummanharmaa tabbykuviointi. Luonteeltaan hän on vähäsanainen ja laskelmoiva, ylpeä ja omahyväinen. Kapinallinen ja vastustaa auktoriteettia, mutta hautoo ajatuksiaan suurimmaksi osaksi itsekseen. Viileä persoona, joka osaa viehättää ja erottua joukosta. Edesmenneiden Turmaliinisydämen ja Unikkopilven vanhin poika, Aaveturkin velipuoli. Joutui emonsa hylkäämäksi, jonka vuoksi kokee vahvaa sisaruskateutta Aaveturkkia kohtaan. Turmaliinisydän otti poikansa kasvatettavakseen ja koulutettavakseen. Turmaliinisydäntä on kiittäminen Kiertonaamion luonteesta. Puoliksi varjoklaanilainen emonsa puolelta. Kun tuli esille, että hän oli terrorisoinut klaania saattamalla kolme saukkoa ja kaksi kettua Jokiklaanin reviirille, tuhoamalla parantajien pesän yrttivarastot sekä murhaamalla Sahramiloiste, Tulvayön edeltäjä, silloinen päällikkö Suotähti karkotti hänet klaanista. Tummatuohi ei kuitenkaan ollut tyytyväinen päätökseen, ja metsästi Kiertonaamion tassuihinsa seuraavana yönä, tappaen hänet niille sijoilleen.
Marmoriturkki [Tyhjyys]: Kaunis ja lihaksikas kotikisupohjainen bengal-rotukissa jäänsinisillä silmillä. Mukava, päättäväinen, positiivinen ja sosiaalinen luonteeltaan, sekä uuttera soturi. Osaa puhua englantia. Tuli klaaniin edesmenneen Sihuloiskeen mukana pelastettuaan hänet kaksijaloilta. Ei usko Tähtiklaaniin, ja kyseenalaistaa joitain klaanien periaatteista, mutta ei ilmaise uskomuksiaan juurikaan. Klaani uskoo Marmoriturkin lähteneen/kadonneen, mutta todellisuudessa hän joutui Tummatuohen hukuttamaksi.
Viiksihäntä: Leinikkitassun ja Ruohotassun emo, Mustaviiksen kumppani. Kuoli ketuilta saamiinsa vammoihin.
Ketunkorva: Savunharmaa pieni kolli haaleanvihreillä silmillä ja puolipitkällä karvalla. Luonteeltaan suorasanainen ja uhkarohkea, joskus jopa ylimielinen ja kiivas. Perheen perustaminen on kuitenkin rauhoittanut häntä. Edesmenneen Juurikyljen veli. Pakkassiiven kumppani; Hortensiakasvon, Kuloliekin ja Pyrymyrskyn isä. Kuoli taistelussa kettuja vastaan.
Ruohotassu: Leinikkitassun sisar. Herneenvarren oppilas. Löytyi kuolleena joen jäähän jäätyneenä.
Joutsenturkki: Mustavalkoinen täplikäs tuuheaturkkinen naaras, sinivihreät silmät, Valovimman kumppani, Joutsentassun emo, kuoli epileptiseen kohtaukseen synnytyksen aikana
Helläsydän: Kaunis, punaisenoranssi raidallinen naaras, jonka rinta ja tassut ovat valkoiset. Harmaanvihreät vaaleat silmät. Luonteeltaan hyvin asiallinen ja rauhallinen. Helläpentu on pennusta asti halunnut auttaa kaikkia parhaansa mukaan ja asettaakin muut itsensä edelle. Lumilieskan ja Tuhkaviiksen tytär, Hunajapennun ja Kirkaskasteen sisko.
Sahramiloiste: Vaalean hiekanruskea naaras, jolla on punertavanruskeita juovia erityisesti kasvoissa ja jaloissa, hieman myös selässä ja hännässä. Korvat ovat täysin punaruskeat. Naaraan silmät ovat aavistuksen eri väriset: Vasen on keltavihreä, kun taas oikea ennemminkin metsänvihreä. Pirteä ja avulias kissa, joka on virheettömän lojaali klaanilleen ja auttaa sitä parhaansa mukaan. Edesmenneen Hiljaisuusloisteen tytär.
Ahvenpuro: Pienikokoinen ruskea naaras mustilla raidoilla ja vihreillä silmillä. Menehtyi taistelussa puumaa vastaan suojellessaan klaanitoveriaan.
Lehmusmyrsky: Luonnonvalkea naaras suurilla pähkinänruskeilla läikillä. Vihreät, eloisat silmät. Pilkkuhännän ja Tuhkamyrskyn tytär, Ruokotassun ja Näätätassun sisar. Selvisi ainoana perheestään elossa metsäpalosta. Menehtyi taistelussa puumaa vastaan.
Uikkusiipi: Harmaankirjava, siro naaraskissa, jonka turkki on aika pörröistä. Silmät haaleankeltaiset. Ystävällinen ja auttavainen nuorukainen. Lampihengen ja Mustahännän tytär, edesmenneen Apilatassun sisko. Menehtyi taistelussa puumaa vastaan.
Järvimieli: Siniharmaa naaras jolla on vihreät silmät. Rento, auttavainen naaras, josta on tullut jokseenkin hiljainen kumppaninsa ja poikansa menetyksen johdosta. Edesmenneen Tulimielen kumppani, Pakkassiiven ja edesmenneen Käpypennun emo. Menehtyi puuman hampaisiin.
Kanitassu: Harmaa kolli meripihkanvärisillä silmillä. Ymmärtäväinen, lempeä ja avulias. Kuolleiden Vatukkahohteen ja Koivuhaukan pentu, Susipisaran, Kuusipilven ja Tähkäkukan veli. Menehtyi taistelussa puumaa vastaan.
Usvatassu: Hiljainen ja ujo harmaankirjava naaras. Kuoli taistelussa puumaa vastaan.
Aamutassu: Tanakka isokokoinen punaruskea kolli, jolla vaaleampia ja tummempia kuvioita. Tuuhea häntä, kaulan ympärillä tuuheampi kaulus. Keltavihreät silmät. Pitää ystävyyssuhteita tärkeinä, ja pyrkii aina olemaan ystävällinen. Penturakas, energinen sekä välillä ajattelematon. Menehtyi puuman kynsiin.
Piikkitassu: Harmaan ja valkoisen kirjava kolli, jolla on kellertävän vihreät silmät. Töykeä, ylpeä ja mielialoiltaan ailahtelevainen. Valoturkin ja Saderoihun veli, emo Vaahterasydän, isä tuntematon. Joutui puuman tappamaksi.
Marjatassu: Oranssipunainen naaras, mustat tassut. Kirkkaanvihreät silmät. Ystävällinen ja hauska. Menehtyi puuman hampaisiin.
Takiaistähti: Komea vaaleanruskea laikukas kolli. Hänen kehonsa on täynnä tummanruskeita ja mustia laikkuja, mutta kollin kuononpää on valkoinen.Vasemmassa takajalassa hänellä on valkoinen sukka. Silmät ovat syvän meripihkan väriset. Oikea etujalka on kollilla kokonaan musta, melkein lapaani asti. Kolli on lihaksikas ja vankka. Hänellä on kummassakin silmäkulmassaan mustat juovat, jotka kulkevat hänen poskilleen. Kollin vasen korva on repeytynyt irti, vain pieni kappale on edelleen paikallaan. Varjolehden kumppani, Lumilieskan ja Lieskalumen isä. Soturinimi Takiaisroihu. Menehtyi viimeisen kerran taistelussa puumaa vastaan.
Mustahäntä: Hoikka valkoharmaa kolli jolla on musta häntä. Omistaa siniharmaat silmät. Määrätietoinen, mutta lempeä kissa, joka pitää klaaninsa hyvinvoinnin tärkeimpänä prioriteettinaan. Lampihengen kumppani, Uikkutassun ja edesmenneen Apilatassun isä. Kiertotassun mestari. Menehtyi puuman hampaisiin.
Tuhkaviiksi: Tasaisen tummanharmaa kolli, jolla on metallinharmaat silmät. Ensinäkemältä hieman kylmänoloinen, mutta pohjimmiltaan ystävällinen ja luotettava persoona. Edesmenneiden Seittinenän ja Usvapisaran poika, joka kasvoi kuitenkin Lampihengen ja Mustahännän hoivassa. Menehtyi puuman kynsiin.
Juurikylki: Pienehkö punatäplikäs, ystävällinen ja utelias naaras. Silmät meripihkan ja vihreän sävyjen sekoitusta. Kuolleiden Huuruhännän ja Pilvijalan tytär ja Kettutassun sisar. Joutui puuman tappamaksi.
Muurahaismarja: Suurikokoinen kilpikonnakuvioinen naaras, jolla on vihreät silmät, joissa on häivähdys sinistä. Lempeä, rohkea, hurja ja suorasanainen. Menetti perheensä metsäpalossa. Menehtyi taistelussa puumaa vastaan.
Suoraita: Ruskehtava iso kolli. Kellertävät silmät. Mukava klaanitovereille, mutta vieroksuu klaanin ulkopuolisia. Omenatäplän eno. Menehtyi oletettavasti hypotermiaan oltuaan liian kauan kylmässä vedessä.
Sihuloiske: Naaraaksi suurikokoinen, valkea kissa mustilla tiikerinraidoilla. Oranssihtavan meripihkaiset silmät. Rasavilli ja hieman uhkarohkea kissa. Menehtyi taistelussa puumaa vastaan.
Sumusilmä: Tummanharmaa kolli, jolla erivärisen haaleat silmät. Vasen kellertävä, kun oikea on sinertävä. Rakastaa keskustella, mutta saatta puhua välillä ohi kielensä. Ei tietoisia sukulaisia. Joutui puuman tappamaksi samaan aikaan kumppaninsa Omenatäplän kanssa.
Omenatäplä: Oranssinruskea kilpikonnakuvioinen naaras, jonka silmät ovat taivaansiniset. Mukava, soturilakia tarkasti noudattava kissa. Menehtyi puuman kynsiin.
Hunajapentu: Hunajankeltainen raidallinen kolli lehdenvihreillä silmillä. Ikuisesti heikonpuoleinen. Tottelee kaikkia kaikessa, väsynyt mutta ystävällinen. Lumilieskan ja Tuhkaviiksen poika, Helläpennun ja Kirkaspennun veli. Menehtyi viheryskään.
Poltetassu: Pienikokoinen, siro kolli, jonka turkki on suurimmaksi osaksi vaalean toffeen värinen. Kollin kasvoissa, jaloissa, korvissa ja hännässä esiintyy tumman ruskeaa. Vatsa on valkea, samoin kuin kaulassa oleva läikkä. Kirkkaanvihreät silmät. Epävarma mutta huomaavainen kolli. Purohännän ja Roihukynnen poika, Hiillostassun veli. Menehtyi kuolonkuumeeseen.
Utukuono: Harmaa naaras valkoisella kuonolla ja vihreillä silmillä. Naaras on poissaoleva ja melko hiljainen. Suosoinnun kumppani, Tyhjätassun emo. Menehtyi tautiepidemian aikana.
Viistotassu: Virtaviivainen, sysimusta kolli. Vaaleansiniset silmät. Epävakaa luonteeltaan, katkeran oloinen. Teräväjärkinen ja älykäs. Menehtyi uusilla reviireillä tautiepidemiaan.
Puolitassu: Valkomustapilkullinen kolli, jolla on tummanvihreät silmät. Ei pysty vetämään kynsiään sisään. Menehtyi tautiepidemiaan.
Käpypentu: Täysin punaruskea, pörröturkkinen kolli. Samean meripihkankeltaiset silmät. Muistuttaa piirteiltään isäänsä. Sisartaan varovaisempi, mutta on silti aina mukana tämän ideoissa. Järvimielen ja Tulimielen poika, Pakkaspennun veli. Menehtyi klaanien keskuudessa puhjenneeseen tautiepidemiaan.
Lehtikynsi: Tummanpunertava naaras, joka piikittelee usein. Silmät ovat ilkeät, vihertävän väriset. Menehtyi uusien reviirien tautiepidemiaan.
Hiljaisuusloiste: Kaunis, sirorakenteinen naaras valkealla turkilla ja hopealla tabbykuviolla. Silmät eloisan sinivihreät. Nimensä mukaan hiljainen, varovainen persoona, joka avautuu vain harvoille. Sahramiloisteen emo. Kuoli metsäpalosta saamiinsa vammoihin.
Hankitaival: Harmaavalkoinen parantajanaaras, jolla on pehmeä, tiheä turkki. Silmät ovat ruskeat, keskeltä hieman vihertävät. Vastuuntuntoinen ja oikeudenmukainen kissa, joka on ystävällinen ja helposti lähestyttävä. Menehtyi klaaninvanhimpana metsäpalon aikana.
Lätäkköloikka: Siniharmaa naaras tummemmilla läikillä. Vedensiniset, kauniit silmät. Lempeä, tarvittaessa jämäkkä naaras, jolle tärkeintä elämässä ovat hänen läheisensä. Pilviliidon kumppani; Taivalruskon ja Hierakkakasvon emo. Menehtyi metsäpalon aikaan jäätyään kaatuvan puun alle.
Pilviliito: Harmaavalkoinen, kolliksi kevytrakenteinen soturi. Harmaansiniset silmät. Pirteä ja sosiaalinen kolli. Lätäkköloikan kumppani; Taivalruskon ja Hierakkakasvon isä. Kohtasi loppunsa samaan aikaan kumppaninsa kanssa: Lätäkköloikan surmanneen puun oksa lävisti kaatuessaan Pilviliidon alaselän, eikä kolli näin ollen voinut muuta kuin odottaa lähestyvien liekkien tuomaa loppua.
Ruokoraita: Valkoinen kolli suurin, harmain laikuin, joissa on tummempia raitoja. Simpukkapuron kumppani, Nopsaraidan ja Heinämarjan isä. Menehtyi taistelussa Diablon laumaa vastaan.
Kuutassu: Kaunis, solakka ja hoikka naaras pitkällä valkoisella turkilla. Silmät hennon vaaleansiniset, toinen silmä sokea. Hyvin ujo ja hieman sulkeutunutkin naaras. Kertoo huolensa ainoastaan ystävälleen Kiipijätassulle tai isälleen Petäjäturkille. Mesimarjan ja Petäjäturkin tytär.
Muskottihaukka: Kilpikonnakuvioinen kolli, jolla on valkoiset tassut ja rinta. Silmät ovat keltaisen, sinisen, vihreän ja ruskean sekoitukset, ilmeikkäät ja suuret. Useimmiten hyvin ystävällinen ja auttamishaluinen kolli, mutta huonoina päivinään muuttuu närkästyneeksi ja töykeäksi. Ametistilammen ja Rakkaterän poika, Onyksilaulun ja Sitriinipisaran veli.
Väretähti: Vaaleanharmaa, raidallinen kolli. Raitoja ei huomaa turkista kovin hyvin. Hännänkärki on musta. Silmät ovat vaaleansiniset ja mantelinmuotoiset. Varautunut mutta kohtelias kolli, joka ei luota helpolla kehenkään. Ajattelee aina ensin klaaninsa parasta, ja on ehdottoman rehellinen ja tasapuolinen. Usvatähden ja Aaltohännän poika, Jalavapennun ja Hämypennun veli.
Tarinasana: Kauniin kermanvärinen, klassisen tabbykuvion omaava naaras. turkki on puolipitkää ja hieman kiharaa. Silmät ovat taivaansiniset ja suurehkot. Kärsimätön, energinen kissa, joka on luotettava ystävä ja epäitsekäs persoona. Erakkosyntyinen; Cometin ja Metsän tytär.
Naakkayö: Solakka, hopean värinen kolli, jolla on pieniä valkoisia raitoja kyljissä ja otsassa. Oikea etutassu, silmien ympärykset, leuka ja hännänpää ovat valkeat, vasen etujalka on musta, ja takajalat vaalean kullanväriset. Rinnassa kuunsirpin muotoinen laikku. Turkki on pitkää ja tuuheaa. Luonteeltaan itsepäinen mutta ystävällinen, ja itsenäinen kissa. Kullanväriset silmät. Kotikisusyntyinen; emo Tuhkimo ja isä Blackie. Alkuperäinen kotikisunimi on Zetes. Ei viihtynyt kotikisuna, vaan liittyi Jokiklaaniin.
Tuulenkuiskaus: Siro ja kaunis valkea naaras, jolla on hopeisia juovia turkissaan. Naaraan oikea etujalka on hopeinen, samoin kuin korvien taustat. Pörröinen häntä, jolla on hopeinen kärki. Silmät ovat meren siniset, joiden kulmista lähtee mustat juovat. Ystävällinen, iloinen ja avulias kissa, joka välillä etsii mielessään paikkaansa maailmassa. Hänellä on kaunis, hunajainen ääni, jota hän käyttää pulppuavan runosuonensa jakamiseen. Syntyi alunperin Myrskyklaaniin Liekkimielelle ja Ilveskuuralle kolmen sisaruksensa kanssa, mutta joutui pentuna haukan viemäksi. Päätyi Jokiklaanin alueelle, josta partio pelasti hänet. Alkuperäinen nimi Kuiskepentu, joka muuttui Tuulitassuksi Jokiklaaniin liityttyään.
Höyhenviima: Kaunis oranssiturkkinen, solakka ja pienikokoinen naaras, jonka tassut, maha ja korvat ovat valkoiset. Lisäksi selässä on muutamia valkoisia laikkuja. Naamassa haaleita viiruja. Vihreät suuret silmät. Luonteeltaan naaras on ystävällinen ja kohtelias, mutta itsepäinen. Sinisateen ja Ukkossydämen tytär.
Rakkaterä: Keskikokoinen, lihaksikas kolli, jonka turkki on pohjaväriltään tummanharmaa. Keskivartalo ja jalat ovat peittyneet mustalla tabbykuviolla. Kuonosta lähtee myös yksi musta juova, joka yhdistyy selän raidoituksiin. Silmät ovat väriltään vihreät, joissa on häivähdys meripihkanväriä. Eläessään uskollinen jokiklaanilainen, joka valvoi soturilain noudattamista tarkasti. Hieman uhkarohkea kolli, mutta vain silloin, kun läheiset ovat pulassa. Pihkalehden ja Sysiyön poika, kaksi siskoa, Hurrikaanipentu ja Häivepentu.
Hilleritassu: Solakka, pitkäkarvainen ja kullanruskeasilmäinen naaras, jonka vaaleanruskeassa turkissa esiintyy hieman tummempia raitoja ja läikkiä. Hänen oikean etujalan tassussa on vaaleampi "sukka", ja nenä ja anturat ovat vaaleanharmaat. Vasemmessa etujalassa on pieniä arpia turkin alla. Lempeä, uskollinen ja ystävällinen kissa, joka ei ymmärrä aina klaanien rajoja ja erimiellisyyksiä, mutta ei petä klaaniaan tai soturilakia sen vuoksi. Uskollinen soturilaille ja uskoo Tähtiklaaniin. Hilleritassu rakastaa uimista ylikaiken, vaikka molemmat vanhemmat menehtyivät veteen. Naaras on liikaa ärsyttämistä koettuaan valmis käyttämään kynsiään. Vihaa piilottelua, mutta tekee sitä melko usein. Hilleritassu menetti pentuna vanhempansa, kun nämä hukkuivat jokeen erään kulkukissan käytyä heidän kimppuunsa. Naaras todisti tapahtuman, ja tästä aiheutunut syyllisyys oli niin kova, että hän viilteli muutaman kerran vasempaan etujalkaansa, jossa on nyt pieniä arpia, mutta ovat piilossa turkin alla.
Kiipijätassu: Hyvin pienikokoinen, solakka ja jäntevä naaras pitkällä hännällä ja lyhyellä turkilla varustettuna. Hänen turkkinsa on vaalean kullanruskeaa, ja siinä on tummanruskeaa, raidallista tabbykuviota. Kiipijätassulla on raitojensa päissä myös tummia pilkkuja, ja hänen silmiään ympäröivät mustat rajaukset. Silmien alla on muutamia mustia pilkkuja. Naaraalla on musta nenä ja polkuanturat, ja tassuissa turkin väri tummenee lähes mustaksi. Kuono, pää, korvat ja hännänpää ovat myös tummemmat kuin muu vartalo. Silmät ovat kirkkaankeltaiset. Kiipijätassulla on todella terävät kynnet ja valkoiset hampaat, ja tuo on ketterä ja nopea. Kipakka, temperamenttinen ja tulinen naaras, joka sanoo, mitä tahtoo ja sanookin sen kovalla äänellä. Tämä naaras ei halua jäädä muiden jalkoihin, ja on ennemminkin johtaja- kuin seuraajaluonnetta. Vaikka hän on pieni, hän on sitäkin pippurisempi, ja taisteluissa viiltelee kynsillään nopeasti kuin salama. Naaras on hyvä taistelemaan ja tämä onkin Kiipijätassun intohimo. Pitää myös metsästämisestä, mutta ei pysty keskittymään samaan asiaan kovin pitkää aikaa. Roihumyrskyn ja Timalilammen pentu.
Sädetuuli: Kullankeltaisen turkin omaava, tummemmilla tiikerinraidoilla koristettu naaras. Kirkkaanvihreät silmät. Määrätietoinen kissa, joka puolustaa kunniaansa loppuun saakka. Viimahännän ja Virtajalan tytär, Kipinäpennun, Tuiskupennun ja Valopennun sisar.
Sulaviiksi: Vaaleanharmaa, solakka kolli. Jokaisessa jalassa on mustat ”sukat”, ja hännänkärki sekä korvat ovat myös mustat. Jokaisen jalan varpaat ovat valkoiset. Kauniit, kirkkaansiniset silmät. Todella seurallinen ja mukava kolli, joka ei aina ymmärrä tilanteiden vakavuutta. Sädetuulen ja Myrskyn poika.
Virtajalka: Vaalea kolli jonka häntä on mustien raitojen peitossa. Hännän pää on kokonaan musta. Jalat ovat pitkät ja vahvat, ja niissä on sinihopeisia juovia. Korvat ja tassutkin ovat mustia sekä nenä. Vasemman silmän ylöpuolella on musta läiskä. Oikeassa korvassa lovi ja niskassa arpi. Vasemman etujalan menetti astuessaan karhunrautaan. Virtajalka on ystävällinen mutta itseppäinen kolli. Kertoo aina mielipiteensa ja saattaa välillä sanoa tarpeettomia asioita. Kollille voi kertoa aina huolensa ja murheensa. Tuulikukan ja Geparditurkin poika.
Vuoksiaalto: Leveälapainen, harmaaturkkinen kolli, jonka selkää pitkin kulkee vaaleampi raita joka levenee hännässä, häntä siis kokonaan vaaleanharmaa. Silmien ympärillä myöskin vaaleanharmaat läikät. Toinen silmä on smaragdinvihreä ja toinen meripihkan värinen. Ailahtelevainen, mutta yleensä ystävällinen ja kiltti. Pitää seurasta, mutta voi olla ujo. Erakkosyntyinen, pakeni murhaajaisältään jokiklaaniin.
Tuulikukka: Siro kermanvaalea naaras tummansinisillä silmillä ja tummanharmaalla hännänpäällä. Utelias, avoin ja ystävällinen. Valkomyrskyn ja Murhasydämen tytär.
Aaltohäntä: Sysimusta vihreäsilmäinen kolli. Tyly ja temperamenttinen, mutta osaa olla mukava.
Vedensäihky: Siniharmaa naaras, jonka vatsa, tassut ja kuono ovat valkoiset. Hänellä on jäänsiniset silmät. Turkki on hyvin sileä. Todella ymmärtäväinen ja rauhallinen kissa.
Usvatähti: Hopeisen harmaa naaras. Sulautuu hyvin usvaan ja sumuun. Turkoosin siniset silmät. Jaloissa mustat 'nauhat' nilkkojen yläpuolella. Erittäin pitkät ja terävät kynnet. Siro ja hoikka. Viikset ovet tavallista pidemmät. Kipakka ja tiukka naaras. Pitää taisteluista. Isä opetti jo pienenä taistelemaan. Tuiskutuulen ja Leijonaraidan tytär. Ei nuorempana uskonut Tähtiklaanin olemassaoloon.
Nokitassu: Nokitassu on solakka sysimusta kolli, jolla on vain yksi, valkeanvärinen, takajalka. Hänen oikea silmänsä on vihreä ja vasen sininen, ja hänellä on korvissa valkeat tupsut. Uhkarohkea persoona, joka sanoo mitä sylki suuhun tuo. On vaarallinen suuttuessaan, mutta osaa olla myös kohtelias. Pimeyskynnen ja Liljakynnen poika. Entinen taivasklaanilainen.
Lehväpuro: Hopeanharmaa komea kolli, jonka turkki on täynnä mustia laikkuja. Toisen silmän yli kulkee musta viiru ja kollilla on myös mustaa kaulassaan, korvissaan, selkää pitkin kulkevassa viirussa ja leuasta mahaan kulkevalla alueella. Häntä on mustan ja valkean raidallinen, ja silmät ovat siniset. Hän on pienikoinen, mutta omistaa vahvat takajalat ja lyhyen turkin. Yleensä yksinäinen, ujo ja omia polkujaan kulkeva, mutta välillä myös jopa uhkanrohkea. Usko Tähtiklaaniin järkkymätön ja rikkoisi soturilakia vain ääritilanteissa. Helmisateen Ja Lasintuikkeen poika. Veli Viimapentu.
Pikiviiksi: Pikiviiksi on kaunis ja solakka, pienikokoinen naaras. Turkin pohjaväri tummanharmaa. Rinta ja vatsa valkoiset. Oikea takajalka polveen asti valkoinen. Vasen takajalka on tassusta musta. Oikea etujalka on kokonaan musta, ja vasen etujalka polvesta alaspäin musta. Selässä mustia täpliä. Kasvoissa pieniä, mustia pilkkuja. Tuuhea häntä, jossa on kolme raitaa; Keskellä häntää on valkoinen raita, ja hännänpää sekä hännän tyvessä oleva raita ovat mustat. Sysimustat polkuanturat ja nenä. Silmien pupillit kirkkaanvaaleansiniset, ja iirikset hieman vaaleamman siniset. Ylisosiaallinen. Reipas ja iloinen. Hieman itsepäinen, ja vaikkei pystykkään puhummaan, ilmaisee mielipiteensä selvästi. Osaa lukita korvansa siten, ettei kuule lainkaan mitä muut sanovat. Salamatähden ja Varjosielun tytär. Menetti äänensä sairauden seurauksena. Täysin mykkä.
Tiikeriraita: Vaalenharmaa kolli, jolla on tummanharmaitaraitoja. Hännässä on erityisen tiheässä raitoja. Lumoavat kirkkaan siniset silmät. Valkoiset korvat. Tiikeriraita on rohkea ei ujostele kamalasti. Iloinen ja vakava luonne. Vilkas mielikuvitus. Hieman kömpeö.
Vuolasvirta: Laiha, mutta lihaksikas valkea naaras, jonka selkää pitkin kulkee hopeanharmaa harja. Omistaa vaaleankeltaiset silmät ja pitkän tuuhean hännän. Korvien päissä tupsut. Luonteeltaan valloittava ja hurmaava sekä energinen. Pitää seurasta ja käy levottomaksi, jos ei ole tekemistä. Loukkaantuu helposti, eikä pidä arvostelusta. Kaislasydämen tytär, kaksi veljeä: Kajotassu ja Mahlatassu.
Varjosielu: Tummansiniharmaa, hyvin komeaksi ja lihaksikkaaksi kutsuttu kolli syvänsinisillä silmillä. Selässä ja hännässä on mustia juovia, ja vasen korvankärki on musta. Vatsa ja rinta ovat hivenen vaaleamman siniharmaat kuin muu keho. Silmien ulkosivuilla neljä juovaa: kaksi mustaa ja kaksi vaaleansiniharmaata. Rohkea ja uskollinen klaanilleen eikä lainkaan ylimielinen. Määrätietoinen ja hieman itsepäinenkin.
Pilkkuturkki: Vaaleanruskea pienikokoinen kolli, jolla on siniset silmät ja tummanruskea hännänpää. Innokas ja reipas, mutta hiukan itsekäs ja hiljainen. Kunnioittaa soturilakia koko sydämestään.
Hopearaita: Valkoinen hopearaidallinen naaras sekoituksella mustaa. Turkoosit silmät. Hyvin vilkas ja ketterä ja ottaa taistelut tosissaan. Naaras on myös tottelevainen ja iloinen eikä ollenkaan pitkävihainen. Varpustassun sisar.
Mustikkahäntä: Tumman siniharmaa parantajanaaras, joka omaa syvänsiniset silmät. Pienikokoinen naaras tuuhealla hännällä. Arka mutta puoleensa vetävä kissa.
Ruusuntuuli: Tumman oranssin kirjava naaras. Nopea liikkeistään ja erinomainen taistelija harmiksi surkea metsästäjä. Ruusuntuuli on auttavainen ja kiltti luonteeltaan. Liekkisielun ja Vaahterakyljen pentu. Minkkipennun ja Saukkopennun sisar.
Kaislasydän: Pienikokoinen kilpikonnakuvioinen naaras luonnontöpöllä hännällä ja kirkkaanvihreillä silmillä. Ystävällinen ja luotettava kissa, joka saa helposti uusia ystäviä, ja josta muut pitävät hyvin paljon.
Savusiipi: Solakka ja lihaksikas vaaleanharmaa kolli, jonka kyljissä on tummempia juovia. Omaa aavemaisen siniset silmät ja pitkän hännän. Jyrkkä ja erakkomainen luonne. Ajatuksensa salaava kolli ei näytä helposti tunteitaan muille ja hänen kanssaan on vaikea ystävystyä, mutta on silti uskollinen klaanilleen.
Puolukanvarsi: Tummanruskea tuuheaturkkinen naaras tummanvihreillä silmillä ja pitkillä jaloilla. Tarkka ja älykäs. Haukkahallan tytär.
Kotkankynsi: Kullanruskea laikukas naaras lyhyellä ja tuuhealla hännällä. Ärhäkkä ja taitava taistelija. Ei viihdy puissa, mutta piiloutuuu hyvin. Harmaasuden pentu, Oravatassun sisko.
Roihutähti: Naaras tulenpunaisella pitkällä turkilla, jolla on vihreät silmät. Naaraalla on arpi lavassa sekä repaleiset korvat. Luonteeltaan Roihutähti on kipakka ja teräväsanainen, ja viihtyy paremmin omissa oloissaan. Roihutähti on entinen kulkukissa, joka on menettänyt vanhempansa ja sisaruksensa ketun kynsiin.
Haukkatähti: Raskasrakenteinen tummanruskeaturkkinen naaras. Tummanvihreät silmät. Luonteeltaan uhkarohkea ja kärsimätön. Haukkatähden vanhemmat ovat Roihutähti ja Huurreturkki.
Geparditäplä: Pienikokoinen ja notkea kiiltäväkarvainen keltaturkkinen naaras, jolla on aivan pieniä pisteitä selässä, ketun katkaisema puolipitkä häntä sekä kirkkaansiniset silmät. Vilkas, älykäs ja uskollinen sekä klaanilleen että ystävilleen, joskin hieman tyhmänrohkea ja itsepäinen. Ei ymmärrä täysin soturilakia ja on ystäviensä vuoksi valmis rikkomaan sitä, mutta uskollisuudestaan Tähtiklaanille noudattaa lakia.
Hunajaturkki: Vaaleankullanruskea naaras jolla on vihreät ystävälliset silmät ja luonnontöpö häntä. Todella ystävällinen ja kuuliainen nuori naaras, joka on reilu ja vetää kolleja puoleensa.
Tomuturkki: Harmaa kolli, jonka turkissa on erisävyisiä harmaita läikkiä. Hännänpää musta. Häntä on erittäin pitkä. Tomuturkki on epäystävällinen kolli, joka ei pidä muista ja on vähän perinyt isänsä luonnetta. Hyvin ilkeä ja halveksii muita klaaneja eikä usko Tähtiklaaniin. Roihutähden ja Huurreturkin pentu.
Vasanaskel: Vasanaskeleen turkki on valkoinen. Siinä on vaaleanruskeita täpliä. Lämpimänkeltaiset silmät. Todella pieni jopa naaraaksi. Vasanaskel on kiltti ja positiivinen. Kannustava. Jos päättää jotain, tekee sen eli yllytyshullu. Joutuu sen vuoksi usein ongelmiin. Osaa houkutella kauneudellaan kaikkien klaanien kolleja tekemään kaikkea puolestaan.
Kielonkukka: Roihutähden ja Huurreturkin pentu. Sanavalmis ja pisteliäs naaras. Hopeanharmaa naaras sinisin silmin on ajoittain näsäviisas.