
Myrskyklaani ⇔ Jokiklaani ⇔ Tuuliklaani ⇔ Varjoklaani ⇔ Erakot ⇔ Tähtiklaani ​
Kiran lauma
Kiran lauma elää kaksijalkalan takana kaukana klaaneista. Lauman jäsenet koulutetaan joko metsästäjiksi, sotilaiksi tai vartijoiksi. Lauma sekä kulkee että saalistaa öisin; siksi on tärkeää, että jokaisella jäsenellä on tumma turkki. Laumalaiset kokevat ylpeyttä väijymis- ja taistelutaidoistaan, joten on siksi tärkeää, ettei vaalea turkki pilaa väijymisyrityksiä. Laumalla on muutenkin omanlaisensa ja kapea maailmankuva. Epäsopivat yksilöt joko surmataan tai karkoitetaan, ja johtajan suosioon pääsemiseksi ollaan valmiit tekemään mitä tahansa. Vain johtajalla saa olla kumppani, muiden lauman jäsenien ei ole sopivaa solmia suhteita. Lauman naaraita saa kohdella miten huvittaa, lukuun ottamatta pentue-emoja.
Lauman johtajaa nimitetään ylipäälliköksi, ja seuraavana johtoportaassa on neuvonantaja. Neuvonantajalla on kuitenkin vain nimellistä valtaa ulkopuolisten silmissä: lauman sisällä vain ylipäällikön sanalla on merkitystä.
Lauman jäsenet tunnistaa paitsi mustasta turkista, myös vasemmassa korvassa olevista "lävistyksistä": korvaan on purtu kaksi siistiä reikää merkkinä lauman jäsenyydestä. Alempi lävistyksistä annetaan pentuna, ylempi sotilasseremonian yhteydessä. Lisätietoja laumasta löydät täältä.
Ylipäällikkö
Kira: Täysin yönmustan turkin omaava naaraskissa. Solakka ja sopusuhtainen. Hailakan jäänsiniset, melkeinpä valkoiset silmät. Aavistuksen normaalikokoa pienempi. Taitavasti valehteleva, juonikas kissa. Adrianin ja Shikyran tytär; Kaylan ja Brahman sisar. Thalian, Atlaksen, Areksen, Styxin ja Vishnun emo.
Neuvonantaja
Adrian: Lyhyen, yönmustan turkin omaava kollikissa. Silmät ovat kellertävät ja kasvojen ilme tyyni. Viisas ja virheettömän lojaali kissa. Yksi lauman taitavimmista taistelijoista, vaikka voimassa jääkin monelle toiseksi. Ei ehkä yhtä arpinen kuin Riko tai Kratos, mutta taistelumerkkejä on ehtinyt hänellekin liuta kertyä; näistä huomattavin vasemman korvan pystysuunnassa keskeltä halkaiseva viilto joka jatkuu arpena vasemmalle poskelle saakka. Toshin, Kiran, Kaylan ja Brahman isä.
Sotilaat
Riko: Solakka mutta kollille tyypillisen voimakasrakenteinen, suurehko kissa. Keltaiset, hieman vihertävät silmät. Omaa tuiman katseen, ja Riko tunnetaankin armottomana soturina ja kouluttajana. Lukuisista arvista huomattavin on selän keskivaiheilta viistosti vasempaan lapaan kulkeva pitkä viiltoarpi. Edesmenneiden Rinin ja Elbenin poika, Amelian veli. Sophien ja Cosmon isä.
Arion: Täysin pikimusta, kiiltäväturkkinen kolli. Neliömäinen pää ja laumatovereihinsa verrattuna leveät lavat. Vihreät silmät, jotka valaistuksesta riippuen voivat näyttää hieman kellertäviltä tai sinertäviltä. Korvat täynnä lovia, mutta lauman merkit ovat koskemattomat – Arion on tästä johtuen hyvin kunnioitettu sotilas. Vähäpuheinen ja lojaali kissa, jolta kuitenkin löytyy hieman huumorintajua ja ystävällisyyttäkin. Edesmenneiden Victorin ja Danielan poika. Kaorin ja Novan isä.
Toshi: Sopusuhtainen, pyöreäkasvoinen kollikissa mustalla turkilla. Hännänpäässä on pari valkeaa karvaa. Keltavihreät silmät. Kylmä ja armoton kissa. Suurin osa arvista peittyy tiheän turkin alle, mutta näkyviin on jäänyt etenkin kaulalta rintaan kulkevat kaksi viiltoarpea. Adrianin ja Shikyran poika. Sansan, Devan ja Eljaksen isä.
Cosmo: Tiheän mustan turkin omaava kollikissa, jolla on hyvin hailakan keltaiset silmät. Vakava, huumorintajuton kissa, joka on sataprosenttisen lojaali ylipäällikölleen. Arpia suurimmaksi osaksi vain kasvoissa. Rikon ja Shikyran poika; Sophien veli.
Kaori: Mustan, tiheän turkin omaava naaraskissa. Silmät ovat pistävän jäänsiniset. Häikäilemätön ja itsekäs kissa, joka tekee mitä vain pysyäkseen ylipäällikön suosiossa. Todella taitava metsästäjä jo alokkaana. Arionin ja Sansan tytär, edesmenneen Novan sisar.
Brahma: Mustaturkkinen, sopusuhtainen kolli. Omaa oikeastaan varsin komeat kasvot. Keltaiset silmät, joista toinen on hieman toista vaaleampi. Tarkkaavainen ja määrätietoinen kissa. Adrianin ja Shikyran poika; Kiran ja Kaylan veli.
Ares: Hyvin paljon rakenteensa puolesta veljeltään Atlakselta näyttävä, mustaturkkinen kollikissa. Omaa keltavihreät silmät, joissa on lähtökohtaisesti tuima katse. Rohkea ja määrätietoinen kolli, joka seuraa ylipäällikköään virheettä. Kiran ja Kratoksen poika.
Styx: Isokokoinen ja harteikas, mustaturkkinen kolli, jolla on hailakan keltavihreät silmät. Vakavamielinen ja vaitelias. Kiran ja Kratoksen poika.
Vishnu: Solakka, pitkäjalkainen kolli, jolla on musta turkki. Hyvin hailakan kellertävät silmät. Sisaruksiaan räväkkäluonteisempi kissa, joka kuitenkin noudattaa käskyjä virheettä. Kiran ja Kratoksen poika.
Vartijat
Agni: Lämpimänmusta, karkeaturkkinen kollikissa. Keltaiset, suurehkot silmät. Vaisu ja myötäilevä persoona. Päätyi vartijaksi onnistuttuaan käärmekokeessa vasta toisella yrittämällä. Kratoksen ja Amelian nuorempi poika. Suryan ja Viivin isä.
Eljas: Kapeakasvoinen ja solakkarakenteinen kolli, jolla on pitkät jalat ja isohkot korvat. Kullankeltaiset silmät. Kouluttautuu rakenteensa vuoksi suoraan vartijaksi. Vakava ja hiljainen persoona. Toshin ja Lovisan poika.
Metsästäjät
Shikyra: Sysimusta, keskipitkän turkin omaava naaraskissa. Hyvin hailakan kellertävät silmät. Hyvin alistuvainen mutta pennuilleen jämäkkä kouluttaja. Lauman paras metsästäjä. Toshin, Kiran, Kaylan, Brahman, Cosmon ja Sophien emo.
Laila: Lyhyen, sysimustan turkin omaava naaraskissa, jolla on suuret keltavihreät silmät. Kiltti ja auttavainen. Sansan ja Devan emo.
Ofelia: Musta, kirkkaassa valossa tummanruskealta näyttävä naaraskissa. Keskipitkä, kevyt turkki. Ajoittain itsepäinen, mutta lojaali ja vahvatahtoinen kissa. Kratoksen ja Amelian tytär; Milon ja Elainen sisar.
Sansa: Kauniit lehdenvihreät silmät omaava naaraskissa sysimustalla turkilla. Tarkka kouluttaja, mutta ylempiarvoisilleen alistuva. Toshin ja Lailan tytär; Devan sisar. Novan ja Kaorin emo.
Lovisa: Suurisilmäinen, sievä naaraskissa. Yönmustaan turkkiin poikkeuksen tuo vain vasemmassa takajalassa oleva valkea täplä. Hiljainen ja myötäileväinen. Laumasta karkoitettujen Alexein ja Lotten tytär. Eljaksen ja Åsan emo.
Sophie: Sopusuhtainen, naaraaksi aavistuksen voimakasrakenteinen kissa. Hailakankeltaiset, tyynet silmät. Omalla tavallaan karismaattinen, ja onkin hieman itsetietoisempi kuin lauman muut naaraat. Ei silti koskaan uhmaisi ylempiarvoisiaan. Rikon ja Shikyran tytär, Cosmon sisar.
Adora: Pyöreäkasvoinen, suloinen naaraskissa. Kullankeltaiset silmät ja keskipitkä, sysimusta turkki. Oman tahtonsa kadottanut, miellyttämishaluinen ja ystävällinen kissa. Lauman kolleilta saadut naarmut raidoittavat naaraan kuonoa. Edesmenneen Cecilian ja karkotetun Lexin tytär, edesmenneen Jacen sisar. Suryan sekä Lunan ja Viivin emo.
Surya: Yönmusta naaraskissa, jonka turkki on aavistuksen lyhyttä pidempää. Haalean keltavihreät silmät. Tottelevainen mutta suorasanainen kissa. Agnin ja Adoran tytär.
Thalia: Pikimusta naaraskissa, jolla on lehdenvihreät silmät. Solakka ja hieman normaalia pienikokoisempi. Tottelevainen ja uskollinen naaras. Kiran ja Kratoksen tytär.
​
​
Alokkaat
-
Pennut
Asami: [Ei ole vielä syntynyt] Virheettömän pikimusta naaras hailakansinisin silmin. Lyhyt turkki ja sopusuhtainen keho. Sievät, kapeat kasvot. Vaitelias ja myötäilevä persoona, joka harvoin ilmaisee omia mielipiteitään. Kiran ja Kratoksen pentu.
Cyrena: [Ei ole vielä syntynyt] Mustaturkkinen naaraskissa värittömän vihertävillä silmillä. Hieman sisartaan Asamia pienempi. Hiljainen mutta jääräpäinen ja oman arvonsa tunteva. Kiran ja Kratoksen pentu.
Lucifer: [Ei ole vielä syntynyt] Emonsa jäänsiniset silmät perinyt mustaturkkinen kolli. Lyhyen ja tiheän turkin ohella myös korvansisukset ovat virheettömän mustat, tehden kollin värityksestä vielä tasaisemman kuin laumatovereillaan. Normaalikokoinen ja sopusuhtainen. Viekas, vaeltajasieluinen persoona. Kiran ja Kratoksen pentu.
Charon: [Ei ole vielä syntynyt] Voimakasrakenteinen kolli kiiltävänmustalla turkilla. Aavistuksen lyhyttä pidempi ja tiheämpi turkki. Meripihkaiset, tarkkaavaiset silmät. Voimakkaasta rakenteestaan ja isohkosta koostaan huolimatta hyvin kauniilla tavalla komea kolli. Järkähtämätön ja sataprosenttisen uskollinen kissa. Kiran ja Kratoksen pentu.
Kronos: [Ei ole vielä syntynyt] Pyöreäkasvoinen mutta voimakasrakenteinen kolli hiilenmustalla turkilla. Tumman meripihkaiset silmät ja tiheä, lyhyt turkki. Kolliksi pienikokoinen. Suorasanainen ja itsepäinen persoona, joka kuitenkin elää ja hengittää laumalleen. Kiran ja Kratoksen pentu.
​
Viivi: [Ei ole vielä syntynyt] Pienikokoinen ja siro, virheettömän mustan turkin omaava naaras. Silmät ovat haalean kellertävät. Viivi on nopealiikkeinen, energinen tapaus, joka tekee ennen kuin miettii. Agnin ja Adoran tytär, Lunan sisko.
Luna: [Ei ole vielä syntynyt] Yönmusta naaraskissa, jolla on tiheä ja lyhyt turkki. Tarkkaavaiset silmät, joista toinen on hailakankeltainen ja toinen hieman sinertävämpi. Hiljainen, siskonsa tekemisiä valvova nuorukainen, jonka mietteitä ei osaa kasvoilta lukea. Agnin ja Adoran tytär, Viivin sisko.
Åsa: [Ei ole vielä syntynyt] Mustaturkkinen, solakkalinjainen naaras. Vihreät silmät, joissa on yleensä tympääntynyt katse. Pitkäjalkainen, mutta muilta osin sopusuhtainen ja normaalikokoinen. Välinpitämätön, kyyninen persoona, joka ei kuitenkaan kyseenalaista johtajansa käskyjä. Toshin ja Lovisan tytär.